Kirjoittajan arkistot: utonkoulu
Utön koulun blogi on jo jatkunut tämän syyslukukauden uudessa osoitteessa. https://utonkoulu.blogspot.com/
Nämä vanhat jutut jäävät tänne päiväkirjaksi. Jos innostun, saatan lisätä kuvia ja juttuja entisten oppilaitteni iloksi…terveisin Brita
Luokkaretki
Meidän koulusta on perinteisesti tehty melko pitkiä luokkaretkiä. Parin päivän reissun aikana ei ehdi paljoa tehdä, koska matka mantereelle vie jo puoli päivää. Niinpä olemme keränneet rahaa ja voimia ja retkeilleet yhtä soittoa usein viikon kerrallaan. Tänä keväänä teimme viimeisellä … Lue loppuun
Elämää (varten)
Eräs opiskelja haastatteli minua graduaan varten. Hän kysyi, mitä asioita olen pitänyt parhaimpina puolina työssäni yhdysluokan opettajana. Yhdysluokat ovat yleisimpiä pienissä kyläkouluissa. Parasta onkin ollut yhdistelmä pieni ja kyläkoulu. Helposti liikuteltava ryhmä ja ympäröivä, lapsiaan arvostava yhteisö on vaikuttanut opiskelun … Lue loppuun
Koululaisperheelle asunto tarjolla
Utössä toimiva vuokra-asuntoyhtiö ilmoittaa facebookissa Utön ilmoitustaululla asunnosta. Asuntoon toivotaan koululaisperhettä. Toivomus perustuu yhteisön rakenteeseen. Pienen kylän toimivuuden ylläpito on kuin palapelin kokoamista. Kaikki asiat vaikuttavat toisiinsa. Palveluiden järjestämiseen tarvitaan riittävä määrä käyttäjiä. Asukkaiden arkielämä ei suju ilman peruspalveluita. Toimiva … Lue loppuun
Pääsiäinen
Tuli ja meni – perinteistä poiketen ilman koululaisten myyjäisiä ja kahvilaa. Kokoontuminen suuremmalla joukolla ei ollut luvallista eikä se olisi ollut mahdollistakaan. Näin hiljaista pääsiäistä en ole täällä asuessani kokenut. Ehkä ensi vuonna tänne voi taas toivottaa tervetulleiksi kaikki innokkaat … Lue loppuun
Karamelli-nalle ja Steve Utössä
Saarella on tosi hiljainen kevät. Vuoden rytmiin kuuluva keväinen kaukoputkien vaellus ja vasaroiden pauke puuttuvat. Matkustusrajoitukset ja -suositukset on otettu tosissaan. Toistaiseksi corona on pysynyt poissa. Meidän sankarimme näyttävät rantautuneen yksityiskyydillä. Katso kuvasarjat.
Turistihahmot Jurmossa
Näissä kuvissa seikkailee Hacker. Hän on tehnyt pitkän retken satamasta. Lempipaikka löytyi hiekkakuopan kolosta. Matkaseurana on ollut Udde. Jos retkeilet Jurmossa, voit kulkea heidän jälkiään. Udden selfiet alla.
Etäkoululaiset
Suomen koululaiset osallistuvat viruksen torjuntaan pakertamalla kotona opintojaan. Vanhemmat tuskailevat omien etätöidensä ja lastensa tukemisen keskellä. Opettajat pyrkivät tekemään työtään poikkeusolosuhteissa paikallisten mahdollisuuksien mukaan. Etäyhteyksien ylläpitämiseen tarvittavia laitteita on vaihtelevasti. Samoin niiden käyttämiseen tarvittavia taitoja . (sekä aikuisilla että lapsilla … Lue loppuun
Etätyöhön siirtyminen
Meidän koululaiset kirjoittelivat vielä viime viikolla muistilistaa Turku-retkeä varten. Oli tarkoitus käydä uimassa Impivaarassa ja tutustumassa muovituotteiden valmistukseen. Lisäksi oli ostettu liput Turun Nuoren Teatterin esitykseen. Näytelmä Supermarsu pelastaa Itämeren silakat olisi sopinut hyvin lukuvuoden ympäristöteemaan. Torstain uutiset loivat epävarmuutta … Lue loppuun