Eräs opiskelja haastatteli minua graduaan varten. Hän kysyi, mitä asioita olen pitänyt parhaimpina puolina työssäni yhdysluokan opettajana. Yhdysluokat ovat yleisimpiä pienissä kyläkouluissa. Parasta onkin ollut yhdistelmä pieni ja kyläkoulu. Helposti liikuteltava ryhmä ja ympäröivä, lapsiaan arvostava yhteisö on vaikuttanut opiskelun sisältöön ja toteutukseen. Emme ole tarvinneet kaikkeen oppikirjojen hienoja kuvia vaan olemme voineet käydä katsomassa ja tutustumassa ympäristössä ilmiöihin ja eliöihin. Emme ole harjoitelleet yhteiskunnan ongelmien ratkaisua pelaamalla vaan olemme osallistuneet yhteisten asioiden hoitamiseen omalla toiminnalla. Pienet ihmiset ovat saaneet kokea tekevänsä oikeita asioita – ei vain harjoituksia. Tietenkin koulussa pitää harjoitella perustaitoja, joita tarvitaan maailman tutkimiseen. Lukemista, kirjoitusta, laskemista, kieliä, tietotekniikkaa ja paljon muuta.
Alussa oleva kuva johdattaa erääseen pitkään tutkimukseen, jossa olemme olleet mukana alusta asti. Pääsimme vuonna 2012 mukaan Pidä Saaristo Siistinä ry:n vetämään Marlin- hankkeeseen. Saimme Utöstä oman tutkimusrannan, jolta on alusta lähtien kerätty kahdesta kolmeen kertaan vuodessa rantaan ajautuneet roskat. Roskat on lajiteltu ja laskettu. Tuloksista tehtyjen tilastojen mukaan ulkosaariston rantojen roskat ovat vähentyneet. Kehityksen huomaa varmaan jokainen, joka on rantoja kolunnut.
Kun kävimme viime syksynä Korpoströmissä tutustumassa Muovia meressä-näyttelyyn, kaikki lapset olivat kiinnostuneita. Heillä oli yhteys asiaan. Yhteys muihin ympäri maailman rantoja asuviin ihmisiin. He ovat mukana tekemässä ja vaikuttamassa.
Meidän rannalta vuonna 2013 koottua
Osa näyttelyssä ollutta maailman meriltä koottua jätettä
Viime talven myrskyt vyöryttivät Utön rantaan melko puhtaita levävalleja
Tänä keväänä roskat poimittiin etäkoulun aikaan. Turvavälit oli helppo pitää ulkona.
Olipa ihana uutinen, että roska on vähentynyt – olisipa näin kaikissa merissä!
Utön koulu on sellainen evästys elämään, ettei paremmasta väliä ❤
Hienoa työtä koululaisilta! Ja miten mainio tapa opettaa lapsille luonnon kunnioittamista. 🙂
Ja kiitos kyläläisille, jotka ovat olleet mukana hommissa ja siten osoittaneet arvostusta teoille. Bongasin teidätkin joistain kuvista.