Aihearkisto: kevät

Luokkaretki

Meidän koulusta on perinteisesti tehty melko pitkiä luokkaretkiä.  Parin päivän reissun aikana ei ehdi paljoa tehdä, koska matka mantereelle vie jo puoli päivää. Niinpä olemme keränneet rahaa ja voimia ja retkeilleet yhtä soittoa usein viikon kerrallaan. Tänä keväänä teimme viimeisellä … Lue loppuun

Kategoria(t): kevät, Koulun ulkopuolista toimintaa, luokkaretkikohteet, toiminnallinen oppiminen, Ympäristöä tutkimassa | Avainsanat: , | Yksi kommentti

Koulujemme lähivedet

Liityimme maaliskuussa porukkaan, joka tutkii oman koulun lähivesiä. Opettaja kävi tutustumassa työskentelytapoihin ja sai mukaansa tutkimustarvikkeita sisältävän repun. Olemme ennenkin tarkkailleet tätä lähintä ympäristöämme monin tavoin, mutta tällä kertaa kohteena on naapurisaaren laguunin vesi.  Toki katselemme ympäristön eliöstöäkin.  Ensimmäisen retken … Lue loppuun

Kategoria(t): kevät, Koulun ulkopuolista toimintaa, toiminnallinen oppiminen, Ympäristöä tutkimassa | Avainsanat: , , | Kommentoi

vieraita

On joitakin asioita, jotka eivät suju erityisen hyvin näin pienellä porukalla. Varsinkaan, kun ikäjakauma on 6 – 12. Henkilökohtainen opiskelu ja ryhmätyöt onnistuvat. Voimme keskustella asioista, tehdä käsitöitä, laulaa, näytellä ja tutkia luonnonilmiöitä yhdessä.  Tulee erilaisia näkökulmia asioihin, erilaista toteutusta … Lue loppuun

Kategoria(t): kevät, Liikuntaa, Yhteistyö | Avainsanat: | Yksi kommentti

Pihanhoitoa

Tällä kertaa näppäimistön ääressä on vieraileva kirjoittaja, Laura. Kerron hieman Utön koulun pihaprojektista, joka alkoi vuosi sitten. Suoritan ympäristökasvattajan erikoisammattitutkintoa, mihin liittyen toteutin tällaisen lähiympäristön kehittämishankkeen Utön koululaisten kanssa. Pihan kunnostukselle oli olemassa todellinen tarve,  ja lisäksi se tuntui sellaiselta … Lue loppuun

Kategoria(t): kevät, toiminnallinen oppiminen, Ympäristöä tutkimassa | Avainsanat: , | Yksi kommentti

Miljoona linnunpönttöä

  Meidän koulu osallistuu pönttötalkoisiin. Monta kärpästä yhdellä iskulla. Oikeastaan useammalla iskulla. Yksi osui open päähän, kun pönttö ei suostunut pysymään oksalla. Vesivanerinen koskelonkoti painaa aika paljon, mutta onneksi puut ovat aika matalia täälläpäin. Varsinaisia tavoitteita ovat yhteistyö paikallisen metsästysseuran … Lue loppuun

Kategoria(t): Käsin tehtyä, kevät, Koulun ulkopuolista toimintaa, Kylä kasvattaa, toiminnallinen oppiminen, Yhteistyö, Ympäristöä tutkimassa | Avainsanat: | Yksi kommentti

Hyppäys kevääseen

Säiden puolesta kevät ei ole tullut yllättäen. Lunta, jäätä tai pakkasta ei tänä talvena ole ollut vaivaksi  eikä iloksikaan asti. Menimme laskemaan mäkeä niinä kahtena tai kolmena päivänä, kun lunta oli niukin naukin viisi senttiä. Pulkat liukuivat maakellarin heinärinteessä ja … Lue loppuun

Kategoria(t): kevät | Avainsanat: , , | Yksi kommentti

Kurjenrahkan kansallispuisto

6.5.2014  Tänään mä menin muiden kanssa ihan tosi isossa metsässä. Siellä oli ihan tosi isoja soita ja me mentiin pitkospuita pitkin. Meri                 Kuhankuono on seitsemän kunnan rajapyykki. Kuhankuonon retkeilyreitistöön kuuluu noin 150 … Lue loppuun

Kategoria(t): kevät, Koulun ulkopuolista toimintaa, Liikuntaa, luokkaretkikohteet, Ympäristöä tutkimassa | Avainsanat: , , , , , , , | Yksi kommentti

Hauskaa vappua !

       

Kategoria(t): juhlat, kevät, Liikuntaa | Avainsanat: , , , | Kommentoi

yrittäjyyttä

Pääsiäismyyjäiset olivat yrittäjien tehokurssi. Mitä myydään ? Kenelle ? Miten asetellaan esille ? Miten somistetaan tila ? Mitä mainoksessa kerrotaan ? Miten asiakkaita kohdellaan ? Pitkäperjantaina ei ollut  koulua, mutta me pidimme koululla pääsiäismyyjäiset. Myytävänä oli parsakaalin, auringonkukan  ja herneen … Lue loppuun

Kategoria(t): kevät, Koulun ulkopuolista toimintaa, Kylä kasvattaa, Yhteistyö | Avainsanat: , , | 2 kommenttia

Kenkä kertoo

Kenkä, siis minut tehtiin tehtaalla.Kun olin valmis, minut myytiin sieltä kenkäkauppaan. Kun olin ollut kaupassa seitsemän vuotta, minut varastettiin. Olin urheilukenkä. Minut oli tarkoitettu pääasiassa juoksuun. Kun olin ollut omistajani Petterin käytettävissä jo kaksi vuotta, Petterin kaverit olivat keksineet, että … Lue loppuun

Kategoria(t): äidinkieli, kevät, Tarina, Ympäristöä tutkimassa | Avainsanat: , , | Kommentoi