Aihearkisto: Ympäristöä tutkimassa
Luokkaretki
Meidän koulusta on perinteisesti tehty melko pitkiä luokkaretkiä. Parin päivän reissun aikana ei ehdi paljoa tehdä, koska matka mantereelle vie jo puoli päivää. Niinpä olemme keränneet rahaa ja voimia ja retkeilleet yhtä soittoa usein viikon kerrallaan. Tänä keväänä teimme viimeisellä … Lue loppuun
Elämää (varten)
Eräs opiskelja haastatteli minua graduaan varten. Hän kysyi, mitä asioita olen pitänyt parhaimpina puolina työssäni yhdysluokan opettajana. Yhdysluokat ovat yleisimpiä pienissä kyläkouluissa. Parasta onkin ollut yhdistelmä pieni ja kyläkoulu. Helposti liikuteltava ryhmä ja ympäröivä, lapsiaan arvostava yhteisö on vaikuttanut opiskelun … Lue loppuun
Pääsiäinen
Tuli ja meni – perinteistä poiketen ilman koululaisten myyjäisiä ja kahvilaa. Kokoontuminen suuremmalla joukolla ei ollut luvallista eikä se olisi ollut mahdollistakaan. Näin hiljaista pääsiäistä en ole täällä asuessani kokenut. Ehkä ensi vuonna tänne voi taas toivottaa tervetulleiksi kaikki innokkaat … Lue loppuun
Karamelli-nalle ja Steve Utössä
Saarella on tosi hiljainen kevät. Vuoden rytmiin kuuluva keväinen kaukoputkien vaellus ja vasaroiden pauke puuttuvat. Matkustusrajoitukset ja -suositukset on otettu tosissaan. Toistaiseksi corona on pysynyt poissa. Meidän sankarimme näyttävät rantautuneen yksityiskyydillä. Katso kuvasarjat.
Turistihahmot Jurmossa
Näissä kuvissa seikkailee Hacker. Hän on tehnyt pitkän retken satamasta. Lempipaikka löytyi hiekkakuopan kolosta. Matkaseurana on ollut Udde. Jos retkeilet Jurmossa, voit kulkea heidän jälkiään. Udden selfiet alla.
Koulujemme lähivedet
Liityimme maaliskuussa porukkaan, joka tutkii oman koulun lähivesiä. Opettaja kävi tutustumassa työskentelytapoihin ja sai mukaansa tutkimustarvikkeita sisältävän repun. Olemme ennenkin tarkkailleet tätä lähintä ympäristöämme monin tavoin, mutta tällä kertaa kohteena on naapurisaaren laguunin vesi. Toki katselemme ympäristön eliöstöäkin. Ensimmäisen retken … Lue loppuun
Meten mediaa
Mette tarjoutui pitämään meille keväällä mediakurssin. Ensimmäisellä käynnillään hän opetti meille kuvaamisen perusasioita. Erilaisten harjoitusten jälkeen kirjoiteltiin käsikirjoitusta. Aiheena piti olla joku juttu lähiympäristöstä. Kuvauksia aloiteltiin ja läksyksi tuli kuvausten loppuunvieminen. Toisella tapaamisella oli editoinnin vuoro. Lopuksi pidimme ensi-illan Vapenlagretissa. … Lue loppuun
Saavutuksia
Tässä lupaamiani uudistuneita näkymiä koulun pihalta! -Hieno terassi, jossa kelpaa istuskella auringossa, tai jonne voi laajentaa kotileikkejä. -Värikkäät jäteastiat lasille, sekajätteelle ja metallille. – Matalampi ja turvallisempi kiipeilyteline, jossa on nyt uudenlaisia roikkumis- ja kiipeilymahdollisuuksia. -Pehmeä alusta keinujen alla. ( … Lue loppuun
Pihanhoitoa
Tällä kertaa näppäimistön ääressä on vieraileva kirjoittaja, Laura. Kerron hieman Utön koulun pihaprojektista, joka alkoi vuosi sitten. Suoritan ympäristökasvattajan erikoisammattitutkintoa, mihin liittyen toteutin tällaisen lähiympäristön kehittämishankkeen Utön koululaisten kanssa. Pihan kunnostukselle oli olemassa todellinen tarve, ja lisäksi se tuntui sellaiselta … Lue loppuun
Miljoona linnunpönttöä
Meidän koulu osallistuu pönttötalkoisiin. Monta kärpästä yhdellä iskulla. Oikeastaan useammalla iskulla. Yksi osui open päähän, kun pönttö ei suostunut pysymään oksalla. Vesivanerinen koskelonkoti painaa aika paljon, mutta onneksi puut ovat aika matalia täälläpäin. Varsinaisia tavoitteita ovat yhteistyö paikallisen metsästysseuran … Lue loppuun