Aihearkisto: Luokkatyötä
Monimateriaalinen käsityö
Ennen oli rättikässää ja veistoa. Lukujärjestyksessä teknistä työtä tai tekstiilitöitä. Pitkät ajat valintamahdollisuuksia ei ollut. Tytöt virkkasivat ja pojat veistivät. Edistystä oli, kun pääsi puoleksi vuodeksi kokeilemaan sitä toista sorttia. Peruskoulun myötä käsitöistä pyrittiin tekemään kaikille oppilaille yhteistä oppiainetta, mutta … Lue loppuun
runoilua rantalöydöistä
Rannoille ajautuvien tavaroiden valikoima on muuttunut vuosikymmenien aikana. Lautojen, kalalaatikoiden ja kalatynnyreiden sijasta löytää pan-lavoja ja pyöreää puuta. Lasipullot ovat vaihtuneet muovipulloiksi ja kartongista valmistetuiksi tölkeiksi. Kenkien muuttuva muoti näkyy kivenkoloissa. Ennen kengät olivat nahkaa tai varvastossuja, nyt tarjolla on … Lue loppuun
Elokuvia ja elokuvista
Äidinkielen kirjallisuusjakson jälkeen siirryimme elokuviin. Olemme ainakin neljänä vuotena peräkkäin tutustuneet elokuvien tekemiseen. Yksi oppilaista on ollut kaikissa projekteissa mukana, joten hänellä on jo monipuolinen kokemus elokuvan tekemisestä. Olemme tehneet useaan kertaan käsikirjoituksia, suunnitelleet kuvakulmia, kohtauksia, rekvisiittaa. Olemme näytelleet, kuvanneet … Lue loppuun
Koira koulussa
Anni kävi lounaan jälkeen hakemassa Typyn kouluun. Se tutki ensin innokkaasti luokkahuoneen. Parin tunnin päästä se loikoili kyljellään pulpetin vieressä. Välitunti taisi olla pentukoiran mielestä kuitenkin paras asia koulussa. Hiekkakasan kaivaminen oli kivaa.
Lemmikit tutustuvat kouluun
Meillä ei ole ollut koululemmikkejä talvikoiden jälkeen. Tänä syksynä oli harkinnassa akvaarion perustaminen. Onneksi kokeilimme talvikoiden käytössä ollutta akvaariota pienellä vesimäärällä. Vettä alkoi tihkua pöydälle. Talvikot olivat pitäneet silikonin jyrsimisestä. Hiihtoloman jälkeen Anni ehdotti, että viettäisimme lemmikkieläinpäivää. Päädyimme kuitenkin päiviin, … Lue loppuun
Linopainantaa
Kuviksen tunneilla touhutaan kovasti. Olen yrittänyt osua paikalle kameran kanssa, kun Elina ohjaa maalaamaan, piirtämään, muotoilemaan ja painamaan. Välillä pöydillä on savea, toisinaan kanaverkkoa ja paperimössöä, maaleja, veitsiä, pensseleitä, taidekirjoja jne. Kerran luokassa oli isossa astiassa uiskentelemassa simppu. Viime viikolla … Lue loppuun
Tauon jälkeen
Edellisestä päivityksestä on aikaa. Pienen pieni koulu on toiminnassa, vaikka ei mitään ole kuulunut. Olemme harjoitelleet tekemään töitä yhdessä. Olen usein tavannut ihmisiä, joiden mielestä ihminen ei voi näin pienessä ryhmässä kasvaa sosiaaliseksi. Olen jälleen vahvasti sitä mieltä, että pieni … Lue loppuun
Virkkausintoa
Ketjusilmukat ovat mahtavia. Niitä tehdessä työ edistyy nopeasti. Juonesta saa kiinni alkuun sormilla virkaten. Kun koukku alkaa mahtua edelliseen silmukkaan ja sormet tottuvat työn siirtelyyn, vauhti kiihtyy. Metri, kaksi, neljäkymmentä metriä ! Mitä sitten? Aikaisemmin olemme liimanneet kiemuroita tauluiksi ja … Lue loppuun
Puuton saari ?
Ympäristötutkimuksissamme on metsän vuoro. Jossain vaiheessa teemme metsäretken, mutta nyt olemme tutustuneet puulajeihin ihan täällä Utössä. Istuttajat – ihmiset ja linnut – ovat olleet ahkeria, joten saarelta löytyy esimerkki useimmista suomalaisista puista. Kohteinamme olivat mänty, kuusi, koivu, pihlaja, suomenpihlaja, tammi, … Lue loppuun