päättäjäiset

Tekniikka petti. Tai oikeastaan valmisteluni olivat yrittämisestä huolimatta liian hatarat. Pidän lyhyistä juhlista, joissa on hiukan ohjelmaa. Tehdään selkeästi jotain, pidetään lyhyet puheet ja tarjoilu on yksinkertaista. Reilun tunnin juhlat, joissa ketään ei ala haukotuttaa.

Menimme katsomaan luokkaretkikuvia. Aluksi meni melkein hyvin. Yleisön kannustuksella ensimmäinen setti saatiin katsottua kohtuullisesti. Lasketteluvideoissa päästiin mukaan keikkumaan Rukan rinteille. ( leikkaamattomana ) Kiutaköngäs kohisi ja puiden latvat pyörivät silmissä. Valjakkoajelulla kamera pysyi vakaana, koska kuski ei uskaltanut kääntyillä. Ihan hyvä.

Mutta sitten. Kone ei avannut toista muistitikkua. Sitä, johon olin tehnyt powerpointin kuluneesta lukuvuodesta. Sitä, johon olin etsinyt kuudesluokkalaisesta ekan luokan kuvia.

Siirryimme todistusten jakoon ja kahville. Se osa sujui lähes kommelluksitta.

Yleisö oli pitkämielistä ja saimme katsottua toiselta koneelta loput kuvat kahvin jälkeen. Lyhyet, napakat juhlat kestivät noin kaksi tuntia…

3.9.2010 079

Tulin vuodeksi, jäin kuudeksi ! Giàno

ormskärin pönttö

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

6 vastausta artikkeliin: päättäjäiset

  1. Susanna sanoo:

    Oi nyyh! Gianoa tulee ikävä!

  2. a-kh sanoo:

    alkajaiset puuttuu

    • utonkoulu sanoo:

      Totta, minulla pitäisi olla nyt enemmän aikaa, kun jäin osa-aikaeläkkeelle, mutta… Touhuttu on kuten ennenkin, viiden läsnäoppilaan, yhden etäoppilaan ja kahden open voimin. Kun kertyy paljon kerrottavaa, ei oikein tiedä mistä aloittaisi. Kirjallisia voimia on vienyt ainakin parin kuukauden ajan saaristoliikenne. t. Brita

  3. a-kh sanoo:

    No, aika aikaa kutakin. Ei ole Berner vielä lohkaissut saariston liikennesuunnitelmastaan, että se on parempi kuin laivan keksiminen.

  4. a-kh sanoo:

    Joko siellä talventähdet kukkivat?

  5. utonkoulu sanoo:

    Keltaisia nuppuja kömpii esiin !

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s