Saimme kesällä saareen defibrillaattorin. Sen esittelypäivänä selvisi, että yllättävän harva ihminen pitää ensiaputaitojaan yllä. Moni varmaan luottaa, ettei joudu koskaan auttamistilanteeseen. Tai pelottaa, että kuitenkin tekee jotain väärin. Soitto vain112:een ja ambulanssi tulee muutamassa minuutissa. Kaupungissa ammattiapu saapuukin nopeasti. Syrjäkylillä olisi tärkeää, että osattaisiin itsekin antaa alkuapua. Utössä on ollut muutaman vuoden välein ensiapukoulutusta. Ympärivuotiset asukkaat osallistuvat koulutuksiin innokkaasti. Pienessä yhteisössä jokainen on tärkeä, joten koululaisetkin ovat saaneet tutustua toimintaan, vaikkeivät he vielä kortteja suoritakaan.
24.9.2015 Marjatta piti meille eilen oman ensiapukoulutuksen. Saimme elvyttää nukkea. Onnistuin hyvin. Onnistumisvalo paloi. Harvat ikäiseni osaavat elvyttää, mutta minä osaan. Viimeiseksi harjoittelimme kylkiasentoon kääntämistä. Giàno
Jatkamme harjoittelua koululla. Toivon, että oppilaani eivät kävele apua tarvitsevan ohi .